SAVONLINNAN MUSIIKKIAKATEMIA 65 VUOTTA

Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 65 vuotta vanhimman suomalaisen yhtäjaksoisesti toimineen kesätapahtuman eli Savonlinnan Musiikkipäivien, perustamisesta (1955), jonka työtä Savonlinnan Musiikkiakatemia jatkaa. Savonlinnan Musiikkipäivät, nykyisen Musiikkiakatemian edeltäjä, perustettiin yli 65 vuotta sitten näkemyksellisten kansalaisten toimesta. Musiikkipäivillä käynnistettiin uudelleen myös Jyväskylän Kesä ja nykymuotoinen Savonlinnan Oopperajuhlat. Tänä päivänä Savonlinnan Musiikkiakatemia on kannatusyhdistyspohjainen. Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry. luotiin vuonna 2002 entisen Savonlinnan Oopperajuhlien koulutussäätiön, Aino Ackté -instituutin, toiminnan hiipuessa.

Musiikkiakatemia on Suomen korkeatasoisen kamarimusiikillisen ajattelun kehittäjä ja koulutuksen toteuttaja sekä suomalainen ladunavaaja kansainvälisten musiikillisten yhteyksien rakentajana. Se on tarjonnut vuosien varrella edistymisen mahdollisuuden tuhansille muusikoille ja yhteisöjensä vaikuttajille ja voimistajille. Nyt mestarikurssit kuuluvat myös uuden Taideyliopiston Sibelius-Akatemian avoimen yliopiston ohjelmaan. Savonlinnan Musiikkikatemia on erittäin pienen budjetin mutta vaikuttavuudeltaan merkittävä vapaan sivistystyön kansalaistoimija, joka on verkottunut alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Musiikkiakatemia yhdistää suomalaisen, maailmalla arvostetun klassisen musiikin huippuosaamisen, kansainväliset taiteilijat sekä nuoret lahjakkuudet ainutlaatuisella tavalla Savonlinnan kulttuurikesässä. Toiminta vertautuu lähinnä suurten musiikkijuhlien yhteydessä toimiviin koulutusyksikköihin, kuten Ravinia-juhlien Steans-instituuttiin ja Salzburgin musiikkijuhlien Mozarteumiin. Musiikkiakatemian kursseilla nuorilla taiteilijoilla on mahdollisuus kokonaisvaltaiseen oppimiseen, jossa avoin vuorovaikutus ja monipuolisuus ovat tärkeitä tekijöitä matkalla syvempään oivallukseen. Merkittävää on myös se, että kamarimusiikkikursseilla opettajat ja opiskelijat musisoivat yhdessä.

Savonlinnan Musiikkiakatemian Kannatusyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää luovaa ilmaisua ja sen opetusta ja tukea aatteellisesti suomalaista musiikkielämää ja sen kansainvälisiä suhteita. Savonlinnan Musiikkiakatemian toiminnan ylläpitäminen merkitsee koulutus- ja konserttitoiminnan järjestämistä, yleissivistävää toimintaa ja tiedotustoimintaa, kehittämishankkeiden tuottamista ja niihin osallistumista sekä yhteistyötä alan muiden yhdistysten ja yhteisöjen kanssa.

TUKIJAT

Kauko Sorjonen Säätiö, Musiikin edistämissäätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Savonlinnan kaupunki, Suomen kulttuurirahasto

YHTEISTYÖSSÄ

Lossiranta Lodge, Nova Records Oy, Savonlinnan kesäyliopisto, Savonlinnan Kulttuurikellari, Savonlinnan musiikkiopisto, Savonlinnan Oopperajuhlat, Savonlinnan seurakunta, Savonlinnan Taidelukio, Taideyliopisto Sibelius-Akatemia, Timo Mustakallio -säätiö